E-junioreilla loistava ryhmähenki!

Plokin E-juniorit kävivät pelaamassa Jyväskylässä sunnuntaina 5.11. lue miten joukkueen peleissä kävi:
 
Ensimmäinen ottelu Jyle/Valkoinen. Jyle vie selkeästi ottelun alkua päästen yli 10 pisteen johtoon. Saimme kuitenkin kurottua vastustajan etumatkaa, mutta se ei aivan riittänyt. Pientä jännitystä huomattavissa tytöissä, mutta loppukiri sai syttymään toisessa erässä Jyle voitti kuitenkin tämäkin erän. Jyle voittaa pelin 2-0 (25-17, 25-21).
 
Päivän toisaessa pelissä asenne oli se, että Leppä on voitettu ennenkin niin se voitetaan nytkin. Hyvin jaksoivat ja tsemppasivat toisia. Pelaajat selkeästi keskittyivät tekemiseen. Peli Plokille 2-0 (25-16, 25-14).
 
Kolmas peli alkoi pienellä jännityksellä kun Jylen toinen joukkue, Jyle/Sininen, oli vastassa. Kannustus oli kovaa vaihtopenkillä ja eka erä voitettii hyvillä syötöillä sekä pitkillä palloralleilla. Toisessa erässä Jyle sai helppoja pisteitä Plokin syöttövirheistä. Hieman hiipuneella innostuksella kolmanteen erään. Jyle johti, Ploki sai hyvin pisteitä kavennettua ja innostus nousi, mutta erä kun oli vain 15 pisteeseen niin raja tuli liian nopeasti vastaan.
 
Tytöltä erinomaista ja varmaa peliä. Vierasjoukkueen valmentajatkin nostivat esille Emmin, Iidan ja Hennan peliä.
 
Kehitystä tapahtunut koko joukkueessa, ja ryhmähenki on erinomainen. Kaveria kannustettiin kovasti ja tuuletettiin paljon. Osa pelaajista pääsi myös kokeilemaan kapteenin roolia! 
 
Mukavaa meillä ainakin oli ja hyvällä mielellä suunnitelmat jo tulevissa peleissä!
 
 

The E-juniors have excellent team spirit!

The Ploki E-juniors played in Jyväskylä on Sunday, November 5th. Here is how the team’s games went:

First match: Jyle/White Jyle took a clear lead early in the first match, leading by over 10 points. However, we managed to narrow the opponent’s lead, but it wasn’t quite enough. There was some tension among the girls, but a strong finish in the second set ignited their spirits. Nevertheless, Jyle won this set as well. Jyle won the match 2-0 (25-17, 25-21).

In the second match, the team’s attitude was that they had beaten Leppä before, so they could do it again. The players showed great determination and supported each other well. The game went to Ploki 2-0 (25-16, 25-14).

The third game started with a bit of tension as Jyle’s second team, Jyle/Blue, was the opponent. The enthusiasm was high on the bench, and we won the first set with strong serves and long rallies. In the second set, Jyle scored easy points due to Ploki’s serving errors. There was a slight dip in motivation going into the third set. Jyle was in the lead, but Ploki managed to narrow the gap and reignite their enthusiasm. However, with the set ending at just 15 points, the limit was reached too quickly. Jyle won 2-1 (20-25, 25-21, 15-9).

The girls played excellent and solid games. Even the opposing team’s coaches highlighted the performance of players like Emmi, Iida, and Henna.

There has been significant development throughout the entire team, and the team spirit is excellent. The players encouraged each other strongly and celebrated a lot. Some players also had the opportunity to take on the role of captain!

We had a great time, and we are looking forward to future games with a positive outlook!

 
 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.