N2-joukkueen syyskausi pakettiin Kiuruvedellä

Syyskauden viimeisessä koitoksessa sunnuntaina 15.12. kohtasimme Kiuruveden Luomu-Wolleyn Kiuruvedellä. Lähdimme peliin hieman erilaisin lähtökohdin, sillä osa pelaajista joutui pelaamaan uusilla pelipaikoilla osan puuttuessa. Pelillä ei ollut sijoituksellisesti meille eikä vastustajalle enää merkitystä, joten tavoitteenamme oli lähteä pelaamaan rentoa ja iloista peliä.

Ensimmäinen erä alkoi vahvasti ja teimme hyviä omia suorituksia. Pikkuhiljaa LuoWo sai otetta ja hivuttautui hyvällä syöttö- ja hyökkäyspelillään mukaan otteluun. Erä eteni tästä eteenpäin LuoWon siivittämänä, kun oma vastaanotto- ja syöttöpelimme ei toiminut. Vastustaja pääsi myös rakentamaan hyviä hyökkäyspaikkoja. Näin ensimmäinen erä päättyi LuoWolle selkein numeroin 25-15.

Ottelun toinen erä alkoi valitettavasti samalla kaavalla. LuoWo jatkoi vahvaa syöttämistään samalla kun meidän vastaanottomme haparoi. Emme saaneet peliämme käyntiin kunnolla oikeastaan missään vaiheessa, joten näin erä helposti LuoWon nimiin 25-10. Toisen erän jälkeisen pitkän tauon jälkeen päätimme tehdä ryhtiliikkeen.

Tämä tuotti tulosta ja kolmas erä jatkui loppuun asti tiukkana ja jännittävänä. Molemmat joukkueet pelasivat hyvää peliä ja taistelivat palloista loppuun asti. Ryhtiliikkeemme toi kolmannen erän meille 26-24.

Neljäs erä alkoi meidän komennossamme, kunnes jälleen alun jälkeen LuoWo sai omasta pelistään kiinni ja tuli taisteluun mukaan. Erä oli tasainen loppuun saakka, kunnes vastustaja sai muutamia hyviä hyökkäyksiä ja syöttöjä upotettua kenttäämme. Lisäksi menetimme pari harmillista pistettä vastustajalle ratkaisevassa paikassa oman vastaanottoryhmityksemme ollessa väärin. Hyvästä taistelustamme huolimatta LuoWo vei neljännen erän 25-19 ja näin koko pelin lukemin 3-1. Saamme kuitenkin olla joukkueena tyytyväisiä pelisuoritukseemme alun vaikeuksien jälkeen.

Tästä on hyvä jäädä rauhoittumaan joulutauolle.

– Kirsi Pikkarainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *