A2-tytöt Tampereella

A2 Tyttöjen välierä Tampereella.

Matka alkoi Perjantaina koulun jälkeen, navigaattoriin syötettiin osoitteeksi Loma- ja Kurssikeskus Koivupuisto, Ylöjärvi ja välietappi Sinitan kotona Saakoskella jossa Sinitan äiti oli taikonut joukkueelle makoisan ruokailun.
Matka jatkui kohti Ylöjärveä ja illan kähmässä navigaattori sanoi ”Olet perillä!”.
Aamulenkillä käytiin kasin aikoihin ja hyvän aamupalan jälkeen siirryimme pelipaikalle.

Päivän ensimmäinen peli oli Maskua vastaan. Peliin lähdettiin hyvällä fiiliksellä ja täynnä energiaa. Ensimmäisessä erässä peli oli hakusessa ja omia virheitä tuli paljon. Erän veimme kuitenkin 21-25. Toiseen erään vähensimme omia virheitä ja se näkyi pelin tasossa. Vastustaja myös paransi peliään ja erä päättyi tiukasti 27-25.

Päivän seuraava vastustaja oli RaIsku, jonka tiesimme olevan lohkon kovin vastustaja. Ensimmäinen erä lähti käyntiin hieman takkuisesti ja vastustaja vei erän pistein 26-24. Toisessa erässä peli taso laski ja vastustajan hyökkäyksiä ei saatu puolustettua ja erä menikin vastustajalle 25-18.

Päivän kolmannen pelin panos oli finaalipaikka. Vastustajana oli Sopa joka lähti paineettomasti peliin. Ensimmäisessä erässä näkyi energian puutosta ja emme päässeet omalle tasolle. Täten ensimmäinen erä meni Sopalle 16-25. Toiseen erään lähdimme nollilta ja paransimme peliä selkeästi, jonka myötä veimme erän 25-17. Kolmannessa erässä pidimme saman fiiliksen ja voitimme sen 15-9.
Luulimme tämän myötä finaalipaikan varmistuneen, mutta tajusimme että Masku voi vielä viedä finaalipaikkamme. Jäimme seuraamaan päivän viimeistä peliä ja näimme kuinka finaalipaikka vietiin käsistämme. Pettymys oli suuri, mutta opimme että jokainen piste on tärkeä ja niistä on taisteltava. Kaikesta huolimatta lähdemme taistelemaan 9-12 sijoista.

Välierä turnauksessa mukana

Veera Help #1
Milana Salo-Tuisku #9
Julia Kauppinen #11
Noora Hakonen #12
Hanna Kokko #13
Ella Ala-Krekola #18
Roosa Päykkönen #19
Veera Jokilahti #21
Sara Piippo #23
Sinitta Mennala #24

Joukkuetta valmensi Auli Rahikainen ja Bussikuskina toimi Harri Kumpulainen

Veera #21 ja Sinitta #24

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *