C-tyttöjen turnauksessa ikäviä käänteitä

C-tytöt korkkasivat kauden Kauhavalla. Päävalmentaja Tuire Koljonen kertoo turnauksen kulusta:

Lauantaina 14.10. pelattiin C-tyttöjen tasoturnauksen lohko 5 Kauhavan koulukeskuksessa.

Tällä kaudella C-tyttöjen joukkueessa pelaavat Assi Paananen, Eveliina Närhi, Venla Ylälehto, Inka Mäkinen, Amanda Syrjälä, Aada Rauhala, Inna Kinnunen, Aino Palmroos, Vilma Syrjälä ja Alina Syrjälä.

Päällekäisyyksistä johtuen hieman vajaalla ryhmällä lähdettiin lauantain liikkeelle intoa puhkuen. Uusi joukkue, pari pelaajaa ensimmäistä kertaa “isojen pelissä”, joten jännitystä oli havaittavissa.

Ensimmäinen peli Alajärven Ankkureita vastaan alkoi sähköisissä tunnelmissa, virtaa ja intoa oli vaikka muille jakaa. Siitä seurasikin yhteentörmäys, jossa Plokin passari loukkaantui ja hän joutui siirtymään sivuun. Kaikki mitä edellisenä päivänä oli opeteltu, jouduttiin nollaamaan ja miettimään että: “mitäs nyt”. Onneksi tuomari ja vastustajat olivat ymmärtäväisiä ja Ploki sai ikäänkuin ylimääräisen aikalisän, jonka aikana käytiin uudet kuviot pikaisesti läpi. Sekava peli päättyi Ankkureiden voittoon 2-1 (23-25, 25-23, 15-8).

Päivän toinen vastustaja oli Kauhavan Wisa, joka pelaa samalla joukkueella myös B-tyttöjen sarjaa. Wisa veteli tasaisen varmasti voittoon. Plokilla alkoi jo pikkuhiljaa peli selkeytymään ja päästiin hetkellisesti jo tuulettamaan pisteitä. Wisa vei kuitenkin voiton 0-2 (12-25, 15-25).

Päivän kaikki pelit pelattiin yhteen putkeen, vartin tauoilla. Viimeisenä koitoksena tuli verkon toiselle puolelle YJ Ylihärmän junkkarit. Heillä oli kova kiire junalle ja selkeä suunnitelma oli, että pitää voittaa nopeasti. Kovasti Ploki laittoi kapuloita rattaisiin hienoilla suorituksilla ja peli parani koko ajan. YJ kuitenkin nappasi voiton tästä pelistä 2-0 (25-17, 25-20) ja toivottavasti ehtivät vielä junaankin. 

Joukkue äänesti päivän pelaajaksi Aino Palmroosin. Aino oli ensimmäistä kertaa “isojen pelissä” ja suoriutui loistavasti, Aino otti koko ajan enemmän vastuuta kentällä, käytti hienosti ääntä ja suoritti varmasti.

Seuraava turnaus pelataan jo kolmen viikon päästä ja uudet kuviot vaatii kovasti harjoittelua. Passarilta murtui solisluu törmäyksessä ja hän on sivussa seuraavan turnauksen. Joten ei muuta kuin sorvin ääreen.

C-juniors started their season in Kauhava

On Saturday 14.10. we played their first tournament of the season in Kauhava. 

This season the C-juniors team consists of Assi Paananen, Eveliina Närhi, Venla Ylälehto, Inka Mäkinen, Amanda Syrjälä, Aada Rauhala, Inna Kinnunen, Aino Palmroos, Vilma Syrjälä and Alina Syrjälä.

Due to scheduling conflicts, we started the day with a slightly smaller group but full of enthusiasm. With a new team and few players experiencing “big games” for the first time, there was noticeable excitement. 

The first game against Alajärven Ankkurit began with electric atmosphere, plenty of energy and excitement to spare. However, there was a collision where Ploki’s setter got injured and had to step aside. Everything that had been learned the day before had to be reset and rethought. Fortunately, the referee and opponents were understanding, and Ploki got an almost extra timeout to quickly go through new tactics. Ankkurit won the chaotic game 2-1.

The second opponent of the day was Kauhavan Wisa, which also plays in the B-juniors series with the same team. Wisa steadily secured the victory. Ploki was gradually finding its footing, and we could briefly celebrate some points. Wisa won 0-2.

All the games of the day were played in a row with short breaks, and the last challenge was YJ Ylihärmän Junkkarit. They were in a hurry to catch a train and had a clear plan to win quickly. Ploki, however, put up a good fight with excellent performances, and the game improved as it went on. YJ still manged to win this match and hopefully they madde it to the train on time.

The team voted Aino Palmroos as the player of the day. Aino, who was playing “big games” for the first time, performed brilliantly, took on more responsibilities on the court, used her voice effectively, and played with confidence.

The next tournament is just three weeks away, and new tactics require a lot of practice. Unfortunately, the setter suffered a collarbone injury in the collision and will be sidelined for the next tournament.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.