N2 arkipelissä Kauhavan liukkaalla lattialla

Keskiviikkona N2 joukkue suuntasi kevään ainoaan arkipeliin Kauhavalle. Matkaan lähdettiin hieman vajaalla kokoonpanolla. Onneksi saimme jälleen maakuntasarjan joukkueesta 3 pelaajaa mukaan :). Veera Olkkonen kirjoitti arkipelistä raportin..

Kauhavan pelissä pelaajia nähtiin heille oudoillakin pelipaikoilla. Ensimmäisessä erässä pysyimme lähes koko erän Team AK:n rinnalla tai muutaman pisteen päässä. Oma rohkea pelimme ei oikein lähtenyt käyntiin, mutta saimme tehtyä hyviä syöttöjä ja taistelimme palloista loppuun asti. Erä kuitenkin Team AK:lle 25–21.

Toinen erä oli varmaan kauden unohtamattomin erä tietyllä tapaa, sillä koko erän aikana teimme itse yhden pisteen, joka tuli ässäsyötöllä :). Erä näin siis Team AK:lle 25–9.

Ennen kolmatta erää ajattelimme, että nyt oma peli käyntiin. No ei se kyllä aivan niin lähtenyt. Emme saaneet palloja kuolemaan vastustajan kenttään, ja vastustaja osasi hyödyntää hyvin torjuntamme käsiä eikä meidän puolustuksen jalat oikein liikkuneet Kauhavan liukkaalla lattialla. Erä siis Team AK:lle 25–10. Ja näin peli suoraan 3–0 heille.

Moni meistä sai pelistä varmasti arkipelien oppia. Peli-ilmeemme ei missään vaiheessa kadonnut, mutta pelimme muistutti pitkälti sunnuntaihöntsäilyä. Hyviäkin suorituksia onneksi nähtiin haastavilla pelipaikoilla. Esimerkiksi liberomme Hilkka pelasi kauden ensimmäisen pelinsä yleispelaajana ja teki hyviä ratkaisuja verkolta. Pelissä nähtiin myös hienoja keskihyökkäyksiä Elliltä ja Emmalta sekä torjuntoja.

Tästä on hyvä jatkaa hiihtolomalle parantelemaan itsemme kuntoon ja sen jälkeen hyvien treenien pariin ennen kauden viimeisiä 2-sarjapelejä 12.3 (pelataan 2 peliä Arvoa vastaan kotona, kantsii tulla hallille katteleen:)).

Pelin parhaana palkittiin meiltä Inka Rajala ja vastustajalta libero Iina Niemelä.

Teksti Veera Olkkonen

N2 in an everyday game on Kauhava’s slippery floor

On Wednesday, the N2 team headed to Kauhava for the only weekday game of the spring. We started the trip with a slightly insufficient lineup. Fortunately, we again got 3 players from the provincial league team :). Veera Olkkonen’s report on the daily game.

In Kauhava’s game, players were seen in strange playing positions. In the first set, we stayed close to or a few points away from Team AK for almost the entire set. Our brave game didn’t really start, but we made some good passes and fought for the balls until the end. However, the set went to Team AK 25–21.

The second set was probably the most unforgettable set of the season in a certain way, because during the whole set we scored one point ourselves, which came with an ace serve :). So the set was 25–9 for Team AK.

Before the third set, we thought that now our own game would start. Well, it didn’t quite go that way. We didn’t get balls into the opponent’s field, and the opponent knew how to make good use of the hands of our defense and the legs of our defense didn’t really move on the slippery floor of Kauhava. So the set is 25–10 for Team AK. And I saw the game straight 3-0 to them.

Many of us certainly learned a lot of the game. At no point did our game look disappear, but our game largely resembled a Sunday hangout. Fortunately, good performances were also seen in challenging venues. For example, our libero Hilkka played her first game of the season as a general player and made good decisions from the net. The game also saw great central attacks from Elli and Emma, as well as saves.

From here it is good to go on a ski holiday to improve our fitness and after that to some good training before the last 2 series games of the season on 12.3 (we will play 2 games against Arvo at home, it’s better to come to the hall covered :)).

The best of the game was awarded to Inka Rajala from us and libero Iina Niemelä from the opponent.

Text by Veera Olkkonen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.