N1:llä tuplaviikonloppu kotona

Ensimmäinen kotona pelatun tuplaviikonlopun vastus oli Rantaperkiön Isku. Ensimmäisessä erässä oma peli kulki ja saimme hyvän johtoaseman. Tämä johtoasema kuitenkin meinasi murentua erän lopussa, mutta käänsimme erän kuitenkin vielä meille 25-23. Toisessa erässä alku oli tasaista ja pisteitä tehtailtiin puolin ja toisin. Lopussa kaveri sai kuitenkin uuden vaihteen silmään, emmekä pystyneet vastaamaan tähän. Toinen erä 18-25 Iskulle. Kolmannessa erässä kairattiin tiukasti koko erän ajan, mutta kaveri sai kuitenkin taas vietyä erän lopun, jotka ovat olleet haastavia alkukauden aikana. Kolmas erä Iskulle 21-25. Neljännessä erässä alku kulki taas hyvin, mutta loppua kohden peli sakkasi, jolloin erä Iskulle 19-25 ja peli siten 1-3 vieraille. Pelissä petrattiin etenkin torjuntaa ja hyökkäys oli monipuolista. Parannettavaa jäi kuitenkin puolustuspelaamiseen, johon viistolyönnit upposivat.
 
Sunnuntain toiseen pelipäivään lähdettiin uudella asenteella, kun verkon toiselle puolelle saatiin vieraaksi Raision Urheilijat, joiden tiesimme olevan kova porukka. Ensimmäisessä erässä jäätiin vähän ihmettelemään kaverin peliä, ja vastaanotossa jäätiin lähtötelineisiin. Erä RaisU:lle 13-25. Toisessa erässä saatiin peli kulkemaan ja kaivattua aggressiotakin jo löytyi, ja vastaanotto alkoi nousta jo todella hyvin. Olimme vahvoja etenkin erän keskivaiheilla, mutta erän lopussa kaveri näytti kuitenkin olevansa kovempi vieden erän 22-25. Kolmannessa erässä hyökkäyksissä alettiin himmailemaan, jolloin hyvin puolustaneiden vastustajien oli helppo lyödä pallo kahta kovempaa takaisin. Erä RaisU:lle 16-25 ja täten peli 0-3 heille.
 
Ella #18 Veera K #6

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.