N1 kohtasi Kuortaneen kotisalissa

Sunnuntaina 11.10 kotisaliimme vastaan asettui Kuortaneen Urheiluopiston joukkue.
 
Ensimmäinen erä lähti hieman takkuisesti käyntiin. Vastustajan syöttö oli kova, mutta tällä kertaa saimme vastaanoton pidettyä kasassa. Ongelmaksi muodostui kuitenkin oma syöttö. Sitä ei saatu oikein pidettyä kasassa. Tämän myötä vastustaja sai vietyä erän selvästi 25-13.
 
Seuraavaan erään saatiin syöttö kasaan ja kentälle enemmän ääntä. Kentällä tuli paljon hyviä suorituksia. Sen myötä pystyimme haastamaan vastustajaa kunnolla. Erän loppu oli todella tiukka, mutta Kuortane vei sen lopulta 33-31
 
Kolmannessa erässä nähtiin hyviä syöttöputkia. Ongelmaksi kuitenkin alkoi muodostua oma torjunta ja sen myötä puolustus vaikeutui. Kuortane käytti tätä hyödyksi todella hyvin ja loppujen lopuksi vei erän 25-22

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.