N2-joukkueella arkipeli Jyväskylässä

Jou jou jou… Lähdimme koulun jälkeen matkaamaan liukkaassa kelissä Jyväskylään, jossa vastaan asettui Jyväs Lentis. Alkulämmittely jäi hieman lyhyeksi järjestäjän ongelmien takia. 

Ensimmäisessä erässä vastustaja ei saanut omaa peliään kuntoon, kun taas meidän peli toimi. Vastaanotto ja hyökkäyspeli onnistui ja veimme erän 14-25.

Toinen erä lähti takkuisemmin käyntiin. Vastustaja sai omaa peliään kuntoon ja omat virheet lisääntyivät. Loppujen lopuksi pidimme johtoaseman ja erä päättyi meille 20-25. 

Vastustajan vahva taistelu jatkui kolmannessa erässä ja erä jatkui tasaisena puoleen väliin asti, jonka jälkeen vastustaja otti tärkeän syöttöputken. Omat virheet lisääntyivät huimasti ja hyökkäyspeli ei tuottanut enää tulosta. Vastustaja vei erän 25-18.

Neljäs erä alkoi jälleen vastustajan hallinnassa, mutta pelimme alkoi pikkuhiljaa löytyä. Tulimme tasoihin erän myötä ja erä jatkui tasaisena loppupisteille saakka. Veimme erän lopulta hyvällä taisteluasenteella 20-25. Peli päättyi siis 1-3 Plokille.

Arkipelin myöhäinen ajankohta näkyi pelissä huomattavasti ja energiatasotkin tippuivat pelin myötä. Välillä oli vähän väsynyttä tekemistä, mutta keräsimme itsemme hyvin viimeiseen erään. 

Julle Kemppainen ja Petra Turunen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.