B-tytöt avasivat kautensa

Tasoturnaus Alajärvellä avasi Plokin B-tyttöjen kauden. Kauden ensimmäinen peli oli Alahärmän Kisaa vastaan.
Ploki kuittasi helpohkosti pisteet kotiin lukemin 2-0 (25-10, 25-13), lähinnä Kisan heikon nostopelin myötä.

Seuraava vastustaja oli huomattavasti kovempi Kauhavan Wisa. Ottelu eteni kauhavalaistenkin yllätykseksi
tasaisissa merkeissä. Plokin pieni ja pippurinen joukkue puolusti hienosti vastustajan vahvojen hyökkääjien
lyönnit. Suoria torjuntapisteitä koko pelissä tuli vain muutama ja nekin keskitorjujien toimesta.
Ensimmäinen erä jatkopistein 26-24 putaalaisille. Toisessa erässä kauhavalaiset pääsivät pyörittämään
omaa peliään, jonka ehkäisemiseen ei Plokin joukkueesta löytynyt rohtoja. Erä Wisalle 25-18.
Kolmannen erän Ploki aloitti vahvasti ja sai hankittua pienen piste eron, jota vastustaja ei saanut
enää kurottua kiinni. Plokilaiset tuulettivat 15-9 lukemin kolmannen erän voiton myötä koko otteluvoittoa
eräluvuin 2-1.

Pienen tankkaustauon jälkeen vastassa järjestävä seura Alajärven Ankkurit. Ensimmäinen erä alkoi nahkeasti
plokilaisilta. Ilmeisesti edellisen ottelun taistelu vei hieman voimia ja asennetta. Ankkurit hallitsivat erää
vieden sen 25-21. Toiseen erään Ploki sai ryhtiä halliten erää muutaman pisteen erolla alusta alkaen, vieden
sen lopulta 25-20. Kolmas erä oli kotijoukkueen vahvaa esitystä. Plokin helpottuneiden aloitussyöttöjen myötä
kotijoukkue pääsi esittämään vahvaa nelospaikan hyökkäystä, jota Ploki ei saanut torjuttua eikä puolustettua.
Kolmas erä Ankkureille 15-9, siten myös otteluvoitto 2-1.

Turnauksen lopullinen järjestys: KaWi 4 p, Ploki 4 p, AK 2 p, AA 2 p.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.