Kuusamon Pallo-Karhut A-tyttöjen Suomen mestari

alt
 
alt
Viitasaarella pelatun lentopallon A-tyttöjen Suomen Mestariksi leivottiin Kuusamon Pallo-Karhut, joka pelasi selkeästi turnauksen loppuottelussa  vapautuneemmin kuin kotijoukkue Pihtiputaan Ploki.
Avauserässä Ploki johti jo 17-12, mutta PaKa tuli takaa Sanna Kaakisen hyvien  aloitussyöttöjen tahdittamana. Kotijoukkeen pelissä tuli liikaa aloitusvirheitä ja jatkopallojen puolustamisessa se ei pysytynyt parhaimpaansa. Kuitenkin erä meni jatkopalloille. Erän päätti Sanni Määttä (ex-Ploki) terävästi nelospaikan onnistuneella sivalluksellaan.

Toista erää hallitsi PaKa, sen aloitukset olivat myrkkyä Plokille. Passari Anni Toivonen joutui passailemaan välillä vaikeista paikoista ainoastaan laitaan, joista ei riittänyt tehoja. Kaiken lisäksi joukkueen kapteeni Heta Rissanen joutui penkille loukattuaan polvensa. Kuusamolla oli jo 24-21 johto, mutta Anni Sorvojan ja Tiina Räisäsen onnistuneiden keskihyökkäysten saattelemana Ploki nousi uskomattomaan 28-26 erävoittoon.

Kolmannen erän alkua hallitsi PaKa johtamalla jo 5-2, 9-6. Ploki nousi tasoihin ja ohi Heta Rissasen tultua vielä erän aikana peliin. Plokin 11-10 johto suli kuitenkin kuusamolaisten onnistuneiden jatkohyökkäysten onnistuessa. 15-11 erävoitto toi SM-kullan Palllo-Karhuille. A-joukkueen runko muodostuu tänä keväänä Mestaruusliigaan nousseesta pelaajista.

Kotijoukkue Ploki otti toisen peräkkäisen hopean ja 2012 pronssin jatkoksi. Mestaruuden löytyvät vuosilta 2005 ja 2009.

 
Pihtiputaan Ploki-Kuusamon Pallo-Karhut  1-2 (24-26,28-26,15-11)

1.Kuusamon Pallo-Karhut/ Henna Hämäläinen

2.Ploki,Pihtipudas/Anni Sorvoja

3. Espoo Lentis/Elina Hoivala

4. Kalevan Lentopallo/Emilia Kuuppo

5. Salon Viesti/Chilit/ Anna Czakan

6. Raison Urheilijat/Elina Ajakainen

7. Raision Loimu/ Apassit/ Anna-Kaisa Vähäsarja

8. Puijo Wolley Juniorit/Krista Mehtonen

 9. JyväsLentis /Lotta Piesanen

10. Kausalan Yritys/Aada Leiniö

11. Joensuun Juju/ Neea Hartonen

12. Vesilahden Visa /Annukka Paloniemi

 

 

 

 

Allstarspelaajat: Ella Eloranta (Espoo Lentis), Henna Hämäläinen (PaKa), Sanni Määttä (PaKa), Anni Toivonen (Ploki), Anni Sorvoja (Ploki), Tiina Räisänen (Ploki), Iida Eskonmaa (Ploki)

 alt

Kuvassa allstarspelaajat: Iida Eskonmaa, Tiina Räisänen Anni Toivonen, Anni Sorvoja, Sanni Määttä ja Henna Hämäläinen, kuvasta puuttuu Ella Eloranta.

 

 

 

 

 

               

.

               

.

             

.

             

.

             

.

       

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.