Plokin miesten kova putki jatkui Korpilahdella

logo2

Plokin miesten joukkue jatkoi menestyksekkäitä otteitaan miesten maakuntasarjassa. Päivän ohjelmassa oli peräti kolme ottelua, kun kotijoukkue Korpilahden Pyrinnöllä ja Plokilla jäi tammikuussa ottelu pelaamatta. Kolmantena joukkueena turnauksessa oli mukana Huki Jyväskylästä.

Ensimmäinen ottelu isäntäjoukkuetta vastaan oli erittäin hankala. Pyrinnön hyvin kokematon joukkue ei kyennyt kunnolliseen pelirakenteluun ja Plokilaiset lähtivät liian helposti vastustajan löysäilyyn mukaan. Vaikka kunnollista pelirytmiä ei löytynyt koko ottelussa, niin Ploki onnistui kuitenkin voittamaan pelin selvästi 3-0.

Toinen ottelu olikin aivan eri luokkaa. Hukilla oli muutama hyvä voitto alla ja Plokilta vaadittiin huomattavasti edellistä ottelua enemmän. Ensimmäisen ja toisen erän Ploki taisteli kotiin hieman tiukemmin, mutta toisen erän huippupeli pudotti myös Hukin täysin kyydistä. 25-7 on kova erätulos, kun vastassa on yksi sarjan parhaista joukkueista. Tästäkin pelistä 3-0 voitto Plokille, mistä suuri kunnia kovaan vireeseen päässeelle hakkuri Niko Nenyelle.

Rästipeli Pyrintöä vastaan oli pitkälti päivän avausottelun toisinto. Plokin kohtuullinen syöttö riitti hyydyttämään nuoren kotijoukkueen ja tuloksena selkeä 3-0 voitto.

Päivän tulokset nostivat Plokin sarjan kärkeen ennen kauden päättävää kotiturnausta, jota saadaan odotella kokonaiset neljä viikkoa. Valmentaja Nenonen totesikin, ettei useampi harjoitusviikko ole ollenkaan pahitteeksi tämänpäiväisen esityksen jälkeen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.