B-tytöt Parikkalan reissulla by Jonna

Perjantaina 21.1 puoliltapäivin, me kaikki 12 tyttöä ja valmentajamme Olli, seisoimme lukion pihassa odottelemassa bussiamme, tietysti kaikki reippaina ja iloisella mielellä, koska oltiin saatu koulusta viimeiset tunnit vapaaksi. Olimme siis lähdössä Parikkalaan pelireissulle. Matkalla katsoimme normaaliin tapaamme kaksi aivan älyvapaata elokuvaa ja kävimme syömässä Savonlinnan ABC:llä. Pitkän ja hauskan matkan jälkeen majoituimme majatalo Retroon, jossa saunoimme, esitimme mainioita karaoke-esityksiä ja söimme eväitämme jotka olisi tarkoitettu seuraavalle päivälle, sillä huomenna edessä olisi kolmen pelin mittainen puristus. Aamulla puurot ja murot naamaan, viimeiset karaoke-esitykset ja pieni palaveri, jonka jälkeen kaikilla oli asenne kohdallaan ja ajatukset päivän tulevissa peleissä, ainakin toivottavasti. Ensimmäisessä erässä Oulunsalon Vasamaa vastaan asenne ja ajatukset eivä tvielä oikein näkyneet, kenties peliä sekoitti hieman myös asiantuntematon tuomari, joka ei välillä tuntunut osaavan sääntöjä. Vaikka peli parani koko ajan loppua kohden ja toista erää johdimmekin jo selkein lukemin,omat virheet ja pienet nokoset aina kesken pelin eivät tuoneet meille tällä kertaa voittoa, vaan biisoni pääsi nousemaan suosta, kun ei me sen päätä sinne tallottu. Pelin tulos siis OsVan hyväksi 0-2 (14-25, 24-26). Pitkän evästauon jälkeen vastaan asettui Euran Raiku, peli oli aika hiljaista kummallakin verkonpuoliskolla, mutta kuitenkin Plokin tytöt hoitivat homman kotiin ja pistetaulussa luki molemmissa erissä 25-19 meidän hyväksemme. Viimeisenä saapui vastaan kotijoukkue Artami, Plokin tytöt ajattelivat nöyryyttää Artamia kotiyleisön edessä ja vaikka välillä tytöt vähän nukahtelivatkin, hoidimme kuitenkin viimeisenkin pelin kotiin Henna Hämäläisen, Sanni Määtän ja uuden vahvistuksemme Riikka Koivusaaren paukuttaessa palloa kenttään Sini Koljosen tarjoilemista hyvistä passeista, tasaiseen tahtiin pisteitä tekivät myös kokoturnauksessa Alisa Mäkelä, Anniina Matalamäki ja Juulia Pesonen. Viimeisen pelin tulos siis 2-0 (25-17, 25-19). Lopputuloksena peleistä siis kaksi voittoaja yksi tappio. Pitkä matka takaisin Puttaalle pystyi alkamaan hyvillä mielin, katsoen kaksi siirappista rakkauselokuvaa. Seuraavaa pelireissua odotellessa!

joukkueenjohtaja Jonna Kivinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *