B-tytöt voittoihin

Lauantaina oli kotiturnauksen vuoro Pihtipudas-salissa. Vastustajina tällä kertaa Uimaharjun Kari, Tervon Urheilijat sekä Pieksämäen Tsemppi-95. Ensin pelattiin Karia vastaan. Olisiko pitkä matka painanut Karin tyttöjen jalkoja, sillä eka erässä syöttöruudussa onnistuttiin erinomaisesti ja niinpä Kari sai vain 6 pistettä. Toinen erä jo tasaisempaa, mutta senkin  tytöt hoiti hienosti kotiin. Toiseen peliin vastaan asettui TervU. Molemmat erät aika samanlaisia, alut tasaisissa merkeissä ja puolen erän maissa Ploki karkasi hiukan ja säilytti eron loppuun saakka. Pienen sämpylän syönti tauon jälkeen viimeiseen peliin. Tsemppi-95 oli liikkeellä tällä kertaa vain 6 pelaajan voimin ja nyt kävi huonosti. Yhdellä tytöistä oli aikaisemmin sattunut loukkaantuminen, jonka seurauksena oli saanut aivotärähdyksen. Nyt pelissä olo heikkeni sitä tahtia, että ainut keino oli pelin keskeytys. Terveydellä ei pidä leikkiä. Plokille siis luovutusvoitto ja turnausvoitto kolmella 2-0 voitolla. Pystyttiin aika tasaiseen esitykseen ja varsinkin syöttöruudusta saatiin helpotusta peliin. Tästä on hyvä jatkaa harjoitustuntien keräämistä ja pelin eteenpäin viemistä kohti seuraavaa koitosta. Kiitos pelaajille ja kiitos kaikille mukana olleille. Hyvin meni. Terveisin Olli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.