N-2 sarja

Plokin osalta 2-sarjan ottelut jatkuivat Kiuruvedellä 2 ottelun verran. Vastustajaksi verkon toiselle puolelle ensin Alajärven Ankkurit. AA hallitsi tapahtumia kaksi erää paremman pelirohkeuden turvin. Vaihtoi kolmanteen kuusikkoaan ja heti ote siirtyi meille. Niinpä siitä palkkioksi erävoitto. Neljänteen erään AA palasi aloituskuusikkoonsa ja sai käännettyä ottelun itselleen 3-1. Pieni tauko ja otteluun kotijoukkue LuomuWolleyta vastaan. Kuusikko vastassa oli kokenutta pelinaista pullollaan ja se näkyi vähempinä virhemäärinä. Kahden erävoiton jälkeen vaihtorumbaa peliin ja peli sekaisin. Plokin tytöt jatkoi omalla tämänhetkisellä tekemisen tasollaan ja vei kaksi seuraavaa erää komeasti nimiinsä. Viidenteen erään pari ylimääräistä omaa virhettä liikaa niinpä erä kotijoukkueelle ja peli siis 3-2.

Kolmisen kuukautta tyttöjen kanssa toimineena voin ilolla nähdä kehittymistä tapahtuneen. Saataisiinpä se kaikki siirrettyä peliin yhtäaikaa kaikkien osalta. Vielä  ote ei kestä koko erää kasassa, mutta babysteppeinä eteenpäin tässäkin asiassa. Hyviä väläyksiä mm. torjunnassa ja sen kehittymisessä nähtiin.  Eli pelirohkeutta kehiin sieltä niitä onnistumisia rupeaa tulemaan. Tsemppiä koeviikolle. Kaikkia mukana olleita kiittäen tv Olli

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.