D-tyttöjen Isku-joukkue pelasi sunnuntaina maakuntasarjan turnauksen Jyväskylässä.
Ensimmäisestä kierroksesta oli vielä kaksi turnausta jäljellä,
mutta Isku oli jo varmistanut paikkansa ylemmässä jatkosarjassa.
Ensimmäinen peli oli sarjassa Plokin perässä neljäntenä olevaa Jyväskylän Lentopalloa
vastaan. Vaikeuksia tytöillemme tuotti pieni sali, jossa syöttötilaa
takarajalta seinään oli vain noin metri. Lukuisten aloitusvirheiden takia tytöt
joutuivat todella taistelemaan niukan 2-0 voiton eteen.
Toisessa pelissä vastaan asettui sarjajohtaja Jolepa/Mikot.
Ensimmäinen erä oli tasaista vääntöä alusta alkaen, mutta varsinaiseksi
jännitysnäytelmäksi erä muuttui tilanteessa 19-19, josta edettiin tasapisteissä
kunnes Ploki sai kaksi peräkkäistä pistettä ja erävoiton pistein 32-30.
Kaksi seuraavaa erää olivat myös tasaista taistelua,
mutta Jolepa oli erien lopussa liikkuvampi ja voitti erät pistein 20-25 ja 12-15.
Plokilla on revanssin paikka jo ensi lauantaina, kun alkusarjan
viimeinen turnaus pelataan Pihtipudas-salissa klo 12 alkaen.