Plokin A-tytöt SM-sarjaan

Plokin A-tytöt aloittivat SM-sarjansa Rovaniemellä. Ensimmäisessä turnauksessa Plokin lisäksi mukana olivat emäntäseura WoVo kahdella joukkueella, Oulun NMKY ja Oulunsalon Vasama.Jokaisella joukkueella oli pelattavana peräti neljä ottelua, joiden perusteella neljä parasta pääsi jatkoon viimeisen jäädessä ulos SM-sarjasta.
Ploki aloitti turnauksen terävästi. OsVa jäi selkeästi jalkoihin Plokin vahvoilla aloituksilla, joista tehokkaimpina olivat Saara Niemisen ja Elina Markkasen suoritukset. Selkeä 2-0(25-8,25-6) voitto oli hyvä lähtökohta jatkaa turnausta.
Toisessa pelissä Ploki jatkoi vahvoja esityksiään, WoVo II kaatui vakuuttavasti päivän parhaimmalla pelillä 2-0 (25-6,25-15),hyvien aloitusten lisäksi myös pelaajat saivat onnistumia muilla osa-alueilla. Passari Henna “Hämis” Hämälainen pyöritti peliä ajoittain mallikkaasti.
Kolmas peli jatkui heti perään ruisleivän ja banaanin voimalla. Oulun NMKY roikkui vahvasti Plokin kannassa, mutta ratkaisevilla erien viime pisteillä pihtiputaalaiset hoitivat pelin tehokkasti itselleen. Joukkueen kapteeni Mira Pienmäki ja Jennika Kovalainen olivat tehokkaina verkolla. Nieminen ja Noora Heikkinen jatkoivat vahvoja esityksiä aloitusruudussa.
Neljäs ja viimeinen peli oli selkeästi kovin, naisten 1-sarjassa hyvää syyskuntoa esittänyt ja liigajoukkueitakin kesäturnauksissa kiusannut WoVo 1 oli vahva. Ploki ei saanut parasta sykettä kuin ajoittain liikkeelle. Joukkue taisteli kuitenkin loppuun saakka urhoollisesti,vaikka voitto jäikin tällä kertaa Napapiirille. WoVon voitto 2-0 (25-11,25-16)oli kauttaaltaan erinomainne esitys kautta linjan.
A-tyttöjen pelit jatkuvat vasta joulukuussa, jossa karsitaan välieriin pääsevät joukkueet.
Rovaniemen reissussa Plokia edustivat: Jennika Kovalainen, Heli Tavastsjerna, Henna Hämäläinen, Henna Matkaselkä, Noora Heikkinen, Elina Markkanen, Saara Nieminen ja Mira Pienmäki.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.