D-poikien maakuntasarjan syyskausi päätökseen

Plokin D-pojat kohtasivat sunnuntaina 15.12. jo tutuksi tulleet vastustajat JyLen ja SaPun maakuntasarjan syyskauden viimeisessä turnauksessa Jyväskylässä Kortepohjan koululla.

Poikien osalta turnaus alkoi tuomarointivuorolla, jonka jälkeen Ploki kohtasi SaPun. Ensimmäinen erä alkoi Plokilta nihkeästi, ja pojat tekivät paljon omia virheitä. Virheet kostautuivat ja erä päättyi lukemin 25-7 SaPun hyväksi. Toisessa erässä Plokin pojat pääsivät paremmin peliin mukaan, mutta SaPu onnistui kuitenkin kääntämään pelin itselleen ja vei erävoiton pistein 25-18 ja koko ottelun voiton 2-0.

Päivän toisessa ottelussaan Ploki kohtasi JyLen. Edellisessä turnauksessa karvaan tappion JyLelle kärsinyt Ploki onnistui tällä kertaa haastamaan JyLen vahvaa torjuntapeliä. Plokin loistavan puolustuksen ja taitavien pallojen peliin noston ansiosta ensimmäinen erä alkoi Plokin johtaessa ottelua. Ottelun ensimmäinen erä eteni varsin tasaisesti yli puolen välin, jonka jälkeen JyLe karkasi erävoittoon pistein 19-25. Toinen erä alkoi samoin ottein kuin ensimmäinen. Plokin hyvän alun jälkeen JyLe oli lopulta vahvempi vieden erävoiton pistein 14-25 ja koko ottelun voiton 0-2.

Lopputulokset eivät anna oikeaa kuvaa pelien luonteista. Molemmissa otteluissa Plokin pojat taistelivat joka pisteestä antaen vastustajille upeita näytteitä kyvyistään. Pelaamisen riemu ja ilo onnistumisista näkyi koko joukkueesta, ja Plokin pojat saivatkin tunnustusta peliasenteestaan JyLen ja SaPun valmentajilta sekä paikalla olleilta katsojilta. Vaikka kotiin tuomisina oli tällä kertaa kaksi tappiota, se ei lannistanut poikia vaan kotimatkalle lähdettiin iloisin mielin. Joukkueessa pelasivat Ilkka Parviainen, Aleksi Nappi, Joonatan Kemppainen, Vili Varis ja Toni Haapapuro. Joukkuetta valmensi Teijo Haapapuro.

Lämmin kiitos kuluneesta syyskaudesta D-pojille ja heidän vanhemmilleen/huoltajille. Hyvää Joulun aikaa, tammikuulla taistellaan jälleen pisteistä!

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.