Plokilla hyvä päivä Powerissa osa 2

 

Jännittävistä ennakkohuolista ei ollut vaivaa ensimmäisen yön aikana. Suurin osa powerilaisväestä nukkui salissa sikeästi, mutta osalla oli kylmän viiltävä olo ilmastoinnin hurratessa  liikuntasalin yläosassa.

Aamulla selvisi se tosiasia, että olimme nukkuneet toispuolt jokkeen puolella. Turnaus pelattaisin siis täll puolella ( Kupittaa).

 Aamupalan jälkeen Plokin porukka valmistui siirtymään Kupittaan upealle kisapaikalle, Matka tehtiin Ajomatkan linjurilla Antin ohjastaessa jälleen onnistuneesti ”vihreän salaman” koulumme tiukasta portista kadulle ( portin ja linja-auton väliin jää noin 20 cm ylimääräistä ilmarakoa ja kadulle parkkeerattujen autojen väliin vielä Kotsarin verran tyhjää).

Suurin osa kävi vielä tankkaamassa lihamakaronilaatikkoa ennen ensimmäisiä pelejä. Osa valmistautui myös Elastisen ja Iso H:n avauskonserttiin, joka onnistui kisayleisön mielestä mainiosti. Pojat ottivat homman ns haltuun. Tästä oli hyvä aloittaa turnaus. Ou JEEE!

Klo 13.00 yli 200 kentällä aloitettiin pallon pelaaminen samanaikaisesti. Plokista ensimmäisenä tulessa olivat B-pojat, jotka tyylittelivät kaksi komeaa 2-0 voittoa Kiteestä ja Jyväskylästä. Erityisesti Miko Siekkinen teki onnistuneita aloituksia. Valmentaja Aksu myhäili taustalla.

Plokin E-pojat ja Saarijärven saman ikäluokan tulevat Kunnarit ja Siltalat kokosivat tämän vuoden Poweriin yhteisen joukkueen. Hienosti pojat aloittivat voittamalla avauspelinsä 2-0. Hienoa tämmöinen yhteistyö!

Joukkueen nuorimmat lentisladyt pelasivat elämänsä ensimmäiset viralliset lentopallopelinsä ilman koppeja. Alku oli suorastaan mahtavaa, sekä Salon Viesti ja Woman Volley Rovaniemi hävisivät 0-2 Plokille. Iloisia ja pelistä nauttineita pelaajia ohjasivat  tässä pelissä  lukion lentislinjat tytöt Jonna, Krisse, Sanni, Anni ja Henna. Toivosen Mervin vielä ollessa tulomatkalla Muurasjärveltä.

C-tytöt joutuivat ensimmäisessä pelissä Vyborgin (Viipuri) käsittelyyn, toinen erä oli ajoittain pirteääkin tekemistä. Mari Kahilaisen syöttövuorolla Ploki johti jopa 8-5, mutta viipurilaisten varmempi tekeminen ulkopelissä kaatoi tällä kertaa suomalaiset. Toisessa pelissä Ylihärmän Junkkarit eivät antaneet yllättää itseään, vaan he nappasivat selkeän 2-0 voiton Plokista.

 

D-tyttöjen ensimmäiset viralliset pelit ilman koppia toivat kaksi tappiota ja voiton Salpiksesta.

Pelien jälkeen tuli monelle vielä yksi taistelu, ruokailu takkusi tällä kertaa, mutta urhoollisesti powerilaiset sinnittelivät ruoka-annosta odottaessaan.

Ruokailun jälkeen kohti majoituskoulua ja tarpeellista raikasta suihkua. Lämmin päivä ja pelaaminen ulkokentillä vaati totta kai myös peseytymisen. Illan aikana osa kävi vielä uimassa. Sen jälkeen alettiin laskemaan lampaita., kukin omalla tavallaan. Minäkin yritän  100, 99, 98…

 

kisaterkuin

 

Martti- tiedotusvastaava

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.