A-tytöt

A-tyttöjen ensimmäinen semifinaaliturnaus pelattiin Lapualla. Lauantai aamuna ponkaistiin matkaan lukion pihasta kohti Lapuaa. Matkassa lähes kaikki A-tytöt, sillä mukaan lähti myös Jenni. Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten hyvälle kävelylenkillekin jäi reilusti aikaa. Eka peliin v astaan asettuisi WoVo, joten katseltiin heidän eka peliään tarkasti. Jotain apuja ilmeisesti saatiinkin, sillä peli alkoi oikein mainiosti. Tasapäistä vääntöä eka erän puoliväliin saakka, sitten kaveri rupesi karkaamaan meiltä kuin Petter N loppusuoralla, ei kauas, mutta selvästi kuitenkin. Näinpä molemmat erät WoVo:lle. Pikku sämpylätauko, jonka aikana mietittiin Nurmon päänmenoksi kuvioita. En tiedä mitä tapahtui, sillä peli ei auennut missään vaiheessa ja Nurmo sai lopulta varsin helposti kuitattua 2-0 voiton. Tässä vaiheessa kiitimme Jenniä päivän ahkeroinneista A-tytöille ja toivotimme tsemppiä illan liigapeliin. Seuraavaan peliin tuli vastaan OsVa. Ei päästy edelleenkään pelin juonesta kiinni ja niinpä OsVa takoi suht´nopeasti taululle 2-0. Näissä molemmissa peleissä oli ongelmia joka puolella kenttää. Välillä ei noussut aloitus, sitten ei toiminut hyökkäys jne. Oli hankalat pari peliä, toki oli vastustajallakin osuutensa, mutta oman pelin hajoaminen näin pahasti söi. Viimeiseen peliin vastaan tuli kotijoukkue Lapua. Tässä pelissä oltiin selkeästi vastustajaa parempia, niinpä päivä saatiin päättää 2-0 voittoon. Tässä turnauksessa emme saaneet pidettyä omaa tasoa yllä riittävän pitkiä pätkiä. Salille vaan hakemaan toistoja pankkiin, niin eiköhän kaveri saada pikkuhiljaa kiinni. Seuraava ja ratkaiseva turnaus pelataan OsVan järjestämänä. Pelipaikka muistaakseni Liminka 26.3.

Hiihtolomalta sorvin ääreen palaileva valkku kiittää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.