Miehet edelleen vakuuttavassa kunnossa

Miesten maakuntasarjaa jatkettiin tällä kertaa Sumiaisissa, missä Ploki kohtasi Tikkakosken Pallon ja paikallisen Sumiasten Kunnon. Plokihan avasi kauden syksyllä samassa paikassa laihoin tuloksin, joten nyt lähdettiin nöyrinä miehinä hakemaan menetettyjä pisteitä takaisin.

Ottelu TiPaa vastaan oli odotetun tiukka. Alkukaudesta selvästi vahvistunut Tikkakoskelaisjoukkue piti Plokia tiukilla alusta loppuun. Kahden erävoiton jälkeen Ploki hukkasi ajatuksen pelistä ja helpohkot vastaanotto- ja hyökkäysvirheet seurasivat toisiaan.Näin vastustaja pääsi karkaamaan kolmannen erän voittoon. Ploki hävisi edellisen kerran erän marraskuun puolivälissä ja tämäkin ottelu siis Plokille erin 2-1.

Toiseen otteluun oli ladattu paljon panosta, sillä isäntäjoukkue SumKu majailee sarjan kärjessä ja Ploki luonnollisesti haluaisi Kalifiksi Kalifin paikalle. Ottelussa nähtiinkin muutamia pitkiä palloralleja, jotka Ploki onnistui kääntämään rauhallisella ja virheettömällä pelillä lähes poikkeuksetta itselleen. Keskittymisen ollessa parhaillaan oli kotijoukkue lähes täysi vastaantulija, mistä kertoo toisen erän pistelukemat 15-25. Hetkellisistä herpaantumisista huolimatta Ploki nappasi kaikki pisteet Pihtiputaalle lukemin 3-0.

Päivän parhaimmistoa olivat tuttuun tapaan hakkuri Oki Nenye hyökkäys- ja torjuntapuuhissa, sekä kaksikko Sami Matalamäki-Ossi Pärnänen vastaanotto- ja puolustuspelissä. Myös passari Jyrki Meriruoko onnistui selättämään vaikeat olosuhteet ja löysi hyökkääjät välillä tappavan tehokkaasti.

Miesten maakuntasarjassa on jäljellä kaksi turnausviikonloppua ja tilanne on kutkuttava, sillä Ploki on vain pisteen ottelun enemmän pelanneita Jyryä (Jämsänkoski) ja SumKua perässä. Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua ja huipentuu Pihtipudas-salissa viikolla 11.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.